maanantai 11. heinäkuuta 2016

Blogi muuttaa!

Edellisessä postauksessa kirjoittelin siitä kuinka blogiin pitäisi tehdä muutoksia ja päätin sitten muuttaa kunnolla. Eli blogi siirtyy Lilyy! Miksikö? Ensinnäkin on helpompaa irrottautua vanhasta tyylistä kun alottaa kokonaan uudelta pohjalta. Toiseksi oon huomannut muutaman teknisen ongelman tän blogin puolella.


Joten en löpise täällä enempää vaan jatkan täällä.

XOXO Henna

tiistai 5. heinäkuuta 2016

Kirjoitatko niinkun oikeasti haluat?


Kysyin viikonloppuna baarissa puolitutulta kundilta mitä hän pitää blogistani, siksi kundilta koska miehiltä nyt vaan saa rehellisempää palautetta(varsinkin humalaisilta), vaikka sisältö onkin enemmän naisille suunnattua. No jätkä kuitenkin on jonkin verran juttujani lukenut, hän ei suoraan vastannut vaan kysyi multa, Kirjoitatko niinkun oikeasti haluat? Vastaus oli helppo, En. Hän neuvoi olemaan miettimättä kuka juttujani lukee, jotta pystyisin kirjoittamaan vapautuneemmin. Ja niin totta puhuikin.

Lukijoiden "unohtaminen" ei tule olemaan helppoa. Eniten siihen varmasti vaikuttaa työ ja perhe. Tunnen olevani vielä äidin ja isän pikku tyttö, ja heidän seurassaan en esimerkiksi kirjoile kuin vahingossa. Toiseksi töissä kaikki tekstit mitä someen julkaistaa on niin kovin tarkkaan mietittyjä ja moneen kertaan oikoluettuja, että se moodi jää helposti päälle. Mutta nyt lupaan tsempata ja yrittää tehä tätä hommaa rennommalla kädellä.



Oikeastaan tuo keskustelu vain vahvisti sen mitä olen jo pitkään ajatellut, teksti on välillä liian jäykkää ja haluaisin pois sen virallisen viban mikä tulee välillä väkisin esiin. Jonkin aikaa oon siis miettiny muutoksia ja nyt niitä olis sitten tulossa. Muoti juttujen lisäksi tuutte lukeen enemmän mun elämästä ja mietteistä tän maailman menosta.





tiistai 28. kesäkuuta 2016

Risuja ja ruusuja


Tadaa, uudet upeat hiukseni! No ei vaiskaan :D

Kaikki ei mennyt ihan niinkuin piti, sillä ikävä kyllä kampaajani joutui perumaan aikani sairastumisen vuoksi. Ärsyttävää, varsinkin kun niin kovasti odotin uutta väriä, mutta kipeenähän ei töitä tehdä. Joten nyt sitten kärsin vielä hiukan(toivottavasti vain hiukan) pidempään tästä tukkakriisistä, plääh..

Kun kuulin kampaajani peruutuksesta niin jopa hieman naurahdin. Tänä vuonna kun on sattunut niin monta pientä ja suurta vastoinkäymistä, että olisi ollut suorastaan ihme jos tämä olisi onnistunut ilman ongelmia. Ehkä tämä mahdollistaa itse värjäyksen onnistuvan täydellisesti. Täytyy vain toivoa että onneni olisi kääntymässä.



Hiusteni värikriisin takia olen pitänyt hiuksia kiinni enemmän kuin yleensä, siis oikeastaan lähes koko ajan, ja siksi onkin tullut kokeiltua jos jonkinlaisia kampauksia. Pääasiassa olen suosinut lettejä ja nyt yrittänyt hieman suunnitella kivoja juhlakampauksia ystäväni tuleviin häihin. Tästä tuskin tulee hääkampausta, tuo letti kun jää niin lyhyeksi. Mutta siis kiedoin noi kalanruotoletit yhteen isoksi letiksi, lopputulos kivan boheemi. Mitä tykkäätte? Siis kuvitelkaa erilainen, joku sellainen kivan ruskea väri :D

 


Ja hei, nyt kun on reilut puoli vuotta tullut kirjoiteltua tätä blogia, niin kiinnostaisikin kuulla hieman enemmän teidän mielipiteitä. Eli, mitä toivoisitte enemmän tai mitä vähemmän? Onko jotain mitä olen unohtanut kokonaan? Minkä tyylisiä juttuja kaipaatte?

Kirjoitelkaa siis risuja ja ruusuja kommenttiboksiin, facebook-sivuille tai laittakaa vaikka viestiä ihan suoraan mulle. Olisi kiva saada palautetta ja kehittää blogia eteenpäin.